torstai 8. toukokuuta 2008

Ensimmäinen yhteys

Hienoa! eipä ole vielä posteljoonini tuonut ylimääräisiä lippuja ja lappuja, mutta kerronpahan tarinaani kuitenkin.

Päätinpä taas värjäillä hiuksiani, tökkäsin tarvittavat "kemikaalit" päähän ja jätin vaikuttamaan, parinkymmenen minuutin päästä viiletin suihkuun ja väänsin hanat kaakkoon, noin minuutin kuluttua hanan avaamisesta VETENI KATKAISTIIN!.
Täytyy sanoa, siinä vaiheessa vilisi ajatus jos toinenkin nupissani!. Huudettuani kovaa ja korkealta kaikki maailman VOIMA-sanat jotka ikinä keksin, vetäisin päälleni kylpytäkin ja ryntäsin värit päästäni lennellen pihani lävitse, isännöitsijäni luokse. Isännöitsijäni tuli vastaan ovellensa säikähtäneenä ja kerrankin kuunteli hetken hiljaisena miehenä ajatuksiani, jotka hänelle kovalla äänellä ovenraosta "ilmoitin". Hetken painittuamme ja huudettuamme oven molemmin puolin, tilanne yllättäen rauhoittui kuin taikaiskusta.

Räjähtävällä käytökselläni olin saanut aikaiseksi ensimmäisen yhteyden isännöitsijääni, keskustelimme normaalisti ja asiallisesti siis ensimmäistä kertaa. Pikaisen "rupattelumme" päätökseksi isännöitsijäni lupasi kytkeä välittömästi veden takaisin asuntooni.

Nyt jälkeenpäin hiukset onnistuneesti värjättyinä, hymyilen leveästi "saavutukselleni", pidän jopa hetken ala-arvoista isännöitsijääni ihmisenä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti